ResMedin tarina

Vuonna 1981 professori Colin Sullivan ja hänen kollegansa Sydneyn yliopistossa suunnittelivat ja kehittivät hengitysteihin nenän kautta annettavan ylipainehoidon (CPAP), ensimmäisen onnistuneen, noninvasiivisen hoidon obstruktiiviseen uniapneaan.

Kun alustavat, onnistumisesta kertovat tulokset oli julkaistu Lancet-lehdessä, teknologian patentoinut Sullivan alkoi etsiä sopivaa kumppania uniteknologian kaupallistamiseksi.  Vuonna 1986 Chris Lynch, joka työskenteli tuolloin tohtori Peter Farrellin kanssa, joka oli Baxter Centre for Medical Researchin toimitusjohtaja ja myös Baxter Healthcare Japanin R&D-yksikön varajohtaja, tapasi Sullivanin ja suositteli, että myös Peter Farrell tapaisi tämän kuullakseen hänen tarinansa.  Sen tuloksena Farrell investoi Baxterin puolesta vuonna 1987 Sullivanin teknologiaan prototyypin edelleenkehittämiseksi ja sen jälkeen suoritettavien CPAP-laitteen kliinisten kokeiden suorittamiseksi vaikeasta uniapneasta kärsivien potilaiden parissa.

Baxter päätti vuonna 1988 useista eri syistä olla lähtemättä uniapnean hoidon markkinoille, ja vuonna 1989 tohtori Farrell perusti ResMedin hankkiakseen Baxterilta management buyout -yrityskaupalla Sullivanin unenaikaisen hoidon teknologian. Kun yrityskauppa oli saatu päätökseen, ResMed toi myyntiin Sullivanin prototyyppi-CPAP-laitteeen mahdollistaakseen laitteen laajemman tuotannon ja pystyäkseen siten hoitamaan suuren määrän obstruktiivista uniapneaa sairastavia, joka on unenaikaisten hengityshäiriöiden suurin alalaji.

Näistä varhaisista vaiheistaan vuonna 1989 ResMed on kasvanut huomattavasti kuluneiden 25 vuoden aikana.  Ensimmäisen tilivuoden tulos oli vuonna 1990 alle miljoona dollaria, ja työntekijöitä oli vain yhdeksän.  Joulukuussa 2015 RMD:n työntekijöitä on reilusti yli 4000 eri puolilla maailmaa, yritys toimii 100 maassa, sen tulos on noin 1,6 miljardia dollaria ja RMD:n tämänhetkinen markkina-arvo New Yorkin pörssissä on lähes 7,5 miljardia dollaria.